maanantai 18. marraskuuta 2013

Italoa ihmettelemässä

Olen joutunut käymään pieniä sisäisiä kamppailuita sen suhteen, kirjoittaako harvinaisista visiiteistä suomalaisiin italialaisravintoloihin vaiko eikö.

Tässä vuosien varrella on nimittäin päässyt käymään niin ikävästi, ettei tällaiselle muinaiselle buffet -pöytien syömäkuningattarelle enää maistu ihan mikä tahansa. Edes rekkamiehelle sopiva annoskoko ei ole vuosiin ollut täydellisen ravintola-aterian tae.

Se on niin väärin.

Ja mikä ikävintä, minusta on tullut myös aika valitettavan kriittinen.

Siis minusta, joka rakastan ruokaa yli kaiken.

Se ei ole kerta kaikkiaan reilua.


Niinpä löydän itseni hieman tukalasta tilanteesta sen suhteen, mitä italialaiseksi itseään kutsuvan ravintolan ruoalta saa kohtuudella vaatia.

Peston, aurinkokuivattujen tomaattien, pinjansiementen ja oliivien lisäksi, tietysti.

Nehän nimittäin näyttävät riittävän tekemään ruokalistasta italialaisen lähes paikassa kuin paikassa.


Päätin kuitenkin rohkaistua ja ottaa kynän käteen sekä askeleen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ravintolakäynnistä kirjoittamalla. Kun siihen tuli niin sopiva mahdollisuus visiitillä helsinkiläiseen italialaisravintolaan Italoon, joka on avattu Forumin kauppakeskuksen vastaremontoituun ylimpään kerrokseen.

Sillä eikö se mennyt niin, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Ja niin kauan kuin on toivoa, on mahdollisuus, että joku päivä elämä yllättää iloisesti.

Vaikkapa lähes täydellisellä italialaisravintolalla täällä Helsingissä.


No. Totuuden nimissä on sanottava, että kun selvisi, että kyseessä on vihreän bonuskortin ravintola, odotuksen taso asettui asteikolle maltillinen.

Tai oikeastaan sen alle.

Se on kauheaa. Mutta niin se menee.

Eikä siinä kamalasti auttanut se, että ravintola oli oikeinkin sievä ja viihtyisä, ei siis lainkaan kauppakeskusmainen.

Ja suomalais-italialainen joukkomme mahtui sinne syömään sen kummemmin etukäteen varaamatta. 

Se se vasta sydäntä lämmitti. 


No mutta siihen tärkeimpään, eli ruokaan.

Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Sen lisäksi, että Italossa oli tarjolla tietysti pizzaa (sitä asiakkaat näyttivät ennen kaikkea myös tilaavan), mukavasti tablettiin mahtuvalla ruokalistalla oli maltillisesti vaihtoehtoja italialaisaterian pääkategorioista; antipasti (alkuruoka), insalate (salaatti, joka oli taipunut ruokalistalla saladeksi selvyyden (?) vuoksi), pasta, carne&pollo (liha&kana), contorni (lisuke), ravioli&risotto, pesce (kala) ja dolci (jälkiruoat).

Lähempi tarkastelu sen kuitenkin taas paljasti, että ihan oikeiksi italialaisiksi annoksiksi luettavia pääruokia oli aika kiltisti laskettuna viisi.

Mutta, olihan niissä muissa annoksissa sitten niitä aurinkokuivattuja tomaatteja. Ja pinjansiemeniä.

Hupsista!
Sardinialaiskaverien mukaan yksi osa Italiaa tuppaa monilta kartantekijöiltä unohtumaan..

Viinilista näytti harvinaisen symppikseltä - ainakin tällaisen karttoja rakastavan viininoviisin silmiin. Ja viinejä oli valittavana mukavan monipuolisesti eri puolilta Italian niemimaata.

Lasillisen ja pullon välimaastoon oli poikkeuksellisesti tarjolla annoskooksi myös karahvillinen (0,36l) viiniä. Se oli ainakin itselleni mukava uutuus kotimaan ravintoloissa.

Listalla oli miesten iloksi myös muutama italialaisolut (Peroni&Nastro Azzurro) pizzan kyytipojaksi.



Pizzojen täytteet olivat kuulemma ihan ok. Vaikka yhdistelmät olivatkin täälläkin enemmän suomalaistettuja kuin tyypillisesti italialaisia.

Ja oliveja löytyi yllin kyllin myös pitsoista.

Ehkä niillä korvattiin basilika, joka oli ravintolasta päässyt loppumaan.


Mutta se tärkein, eli pohja.

Sepä oli semmoista tavallisen tönkköä. Ei hyvää muttei niin huonoakaan, että jäisi nälkäiseltä ihan syömättä.

Perus.

Ja tomaattikastike. Olisikohan ollut jotain kevyesti etikkaista valmiskastiketta.

Perusjuttuja sekin.

Valitettavasti.


Oliiveista puheen ollen. Pahin nälkä talttui mukavasti pöytään tuodun leivän ja oliivipateen voimin.

Pointsit siis siitä, että levitteessä oli pikkaisen käytetty mielikuvitusta, vaikka se aika hurjalle tuoksahtikin.

Kumpa ravintolaleipäkin kokisi joku päivä pienen renessanssin tässä esikypsennösleipomoiden luvatussa maassa.


Pikkukavereille leipä kuin leipä ja pizza kuin pizza maistui kyllä ihan ongelmitta..



Primo (risotto, pasta, keitto) on pitkällä italialaisella aterialla ajateltu erilliseksi annokseksi, jonka ei itsessään tarvitse täyttää, seuraahan perässä vielä secondo (liha, kala, kana).

Ravintolassa primon kuitenkin pitäisi riittää pääruoaksi. Ainakin, jos hinta antaa moiseen toiveikkuuteen osviittaa.

Italossa annoskoko näytti olevan vähän niillä rajoilla. Ihan tosissaan nälkäiselle risotosta olisi saattanut tulla kiukku.


Puolikas grillattu kana oli oikeinkin maukas. Tosin olisin toivonut listalla erikseen mainittua salsa verdeä olevan jossain muuallakin kuin vain kanan pinnassa.

Lautasella oli myös contornoksi (lisuke) tilattu salaatti. 20€:n kana olisi ollut varsin surullinen annos ilman tuota lisukettaan.

Ainakin contorno -ajatusta oli siis menestyksekkäästi sovellettu italialaisesta ravintolakulttuurista. Vaikka ihan oikeasti risotto ei contorno olekaan.


Jälkkärit ja kahvit käytiin tällä kertaa ottamassa toisaalla, vaikka listalla olisi ollutkin mm. varsin mukava kokoelma eri jäätelömakuja.

Kahveja varten näytti käytössä olevan kapselikeitin.


Kaiken kaikkiaan Italo oli jälleen yksi varsin heikosti italialainen lisä pääkaupunkimme italialaisravintoloiden joukkoon.

Eikä sitä oikein muuta enää osaa tulokkailta odottaakaan. Valitettavasti.

Sillä eipä sieltä joukosta kamalasti muita löydy kuin paikkoja, joissa käytyään sitä miettii eikö oikea italialainen ruoka maistu suomalaisille, vai miksi ihmeessä italialaisina ravintoloina pitää edelleen markkinoida näitä näennäisitalialaisia ristorantteja?

Ja kuka saisi vähän rotia italialaisiksi kutsuttujen ravintoloiden peston, pinjansiementen, aurinkokuivattujen tomaattien ja - uskomatonta että saatan sanoa jotain tämänkaltaista - oliivien käyttöön?

Näin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kyllä siellä(kin) nyt söi ennen kuin selkäänsä otti.


Italo löytyy Forumin kauppakeskuksen 3. kerroksesta.

Pääruokien hinnat vaihtelevat 10,90€ (pizza) - 25,00€ (pihvi) välillä. Lisukkeet (contorni) 4€.

Ravintola on avoinna ma-to klo 10-23, pe-la 10-24 ja su klo 12-22.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Hävikkiviikko - Pesto fenkolinvarsista

Kuluttajaliiton ensimmäistä kertaa järjestämä Hävikkiviikko on tullut päätökseensä ja on koittanut tällä erää viimeisen italialaisen hävikkiruoan aika.

Ja säästin oman lempilapseni viimeiseksi.

Tässä pienessä reseptissä on nimittäin niin monta hienoa puolta.

Ensinnäkin, pestonrakastajalle on suuri ilo löytää maailmasta uusia tapoja nuijia hetkessä kasaan maistuva pastakastike.

Toiseksi, olen aina niin onnellinen, kuin saan ne helposti roskakoriin lentävät naatit ja muut epämääräiset kasviksenosat kierrätettyä muutenkin kuin keitossa.

Ja kolmanneksi. Jollain kummalla tavalla tästä yhdistelmästä syntyy Cacio e pepe (eli pecorinoa, mustapippuria & keitinvettä sopivassa suhteessa yhdistelevän) -klassikkopastan makua mukaileva pesto.

Ja sehän on jo aikamoista - sanoisinko - luksusta!



Pesto fenkolinvarsista (4 hengelle)

kahden fenkolin varret ja lehdet
1 valkosipulinkynsi
kourallinen manteleita
3 sardellifilettä
n. 1/2 tl suolaa & mustapippuria
n. 30g Parmesan -juustoa
muutama puristus sitruunanmehua
n. 3 rkl oliiviöljyä
(n. 1 dl pastan keitinvettä)

400 g pastaa
karkeaa suolaa keitinveteen

Tunnustan.
Opin tuntemaan fenkolin vasta Italiassa,
ja edelleen joudun hetken aina etsimään tämän finocchion suomenkielistä nimeä.
Fenkolin villiversio, finocchio selvatico, toimittaa tämän peston alkuperäisohjeen pääraaka-aineen virkaa.
Vinkki matkamiehille, näitä herkkuja ovat Italian peltojenlaidat kesäisin pullollaan...

1. Vaikka sana pesto tulee alun perin hakata -verbistä, tämä pesto syntyy morttelissa hakkaamista helpommin tehosekoittimessa. Laita siis ensi pastavesi kiehumaan (jos on kova kiire päästä syömään), ja kasaa sitten kaikki ainekset tehosekoittimeen ja myllää tasaiseksi. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä vielä sen verran, että koostumus on sopivan notkea.


2. Ota pastan keitinvettä talteen juomalasin verran. Kun pasta on kypsää, kaada pastat lävikön kautta sekoittelukulhoon, ja lisää pesto sekä keitinvettä sen verran, että pasta on kauttaaltaan peston peitossa.

3. Kun pasta-annokset on lautasella, ripottele päälle vielä mustapippuria. Gnam!



Tänä syksynä Italian radioaalloilla ei ole voinut välttyä kuulemasta roomalaislaulaja Claudio Baglionia.

Tyylikkäästi harmaantunut Baglioni on saanut italialaisäitien ja tyttärien sukat pyörimään hämmentävän hysteerisillä kierroksilla jo viidellä eri vuosikymmenellä - and still going strong..

Teksti löytyy täältä.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Hävikkiviikko - Frittata di Spaghetti

Hävikkiviikon perjantai oli oiva ajankohta pistää pannu kuumenemaan italialaisten omaa spydäriä eli pastamunakasta varten.

Sillä vaikka tämä ruoka on tietysti oikein passeli vatsantäyte ihan sellaisenaan  - ei siis pelkkä primo, vaikka käy sellaisestakin, vaan ihan piatto unico eli koko ateriasta menevä yksittäinen annos - toimivat pieniksi leikatut munakaspalat myös mitä mainioimpina ruokahalunherättäjinä ja aperitivotarjottavina.

Ja onhan se tietysti ihan erityisen tyydyttävää napostella näitä pikku suolapaloja viikonloppua juhlistaakseen, kun samalla on saanut eliminoitua jääkaapista uusien ruokaostoksien tieltä eilisen pastan lisäksi vähintään yhden juustonkannikan ja pari kennoonsa unohtunutta kananmunaa..


Mutta ihan yhtä lämpimästi en tästä jämäpastamunakkaasta ajatellut kun moista minulle käytiin ensi kertaa ehdottelemaan.

Se oli nähkääs niitä aikoja, kun yhteiselo tuon ehdottelijan kanssa oli päässyt siihen jännittävään vaiheeseen, jossa ei enää syöty pelkkiä huolellarakennettuja illallisia, vaan myös niitä jämiä.

Kova paikka.

Onneksi sitäkin voi jo pienellä hellyydellä muistella näin jälkikäteen.

Kolme senttiä arjen yläpuolella.

Ehdottelijan kainalossa sohvannurkassa. Jämäpastatasta tehtyjä munakaspaloja mutustellen.




Frittata di spaghetti - Spaghettimunakas (2 hengelle)

annos eiliseltä ylijäänyttä pastaa (about kaikki käy, kalapastojen sekoittaminen munaan italialaisia  ehkä vielä hieman arveluttaisi..)
4 kananmunaa
suolaa&pippuria
1/2 dl raastettua parmesania tai pecorinoa
muutama siivu pancettaa tai pekonia
pala (n. 50g) juustonjämiä
herneitä/tomaattia/oliiveja/kapriksia/pinaattia (=melkeinpä sitä vain, mistä haluat päästä eroon!)
2 rkl oliiviöljyä


1. Leikkaa pancetta (tai pekoni) pieniksi kuutioiksi ja ruskista hetki pannulla.

2. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niistä haarukalla rakenne rikki. Sekoita sitten joukkoon eilinen pasta, raastettu parmesan (tai pecorino), suola&pippuri, pancettakuutiot ja kaikki muu, minkä haluat munakkaaseen laittaa.

3. Lämmitä oliiviöljy paistinpannulla ja kaada sitten munakasmassa pannulle kypsymään. Öljy saa olla sen verran lämpöistä, että munakasmassa pikkaisen sihahtaa kaataessa (omalla 0-9 -asteikkoisella tein munakkaan 5 -lämmöllä). Anna munakkaan kypsyä n. 10 min. ajan ensimmäiseltä puolelta.

Iiik, valmiina kääntöhommiin!
4. Kaiva kaappien kätköistä mahdollisimman iso lautanen (lautasen läpimitan tulee olla isompi kuin paistinpannulla). Laita lautanen päälipuoli alaspäin paistinpannun päälle, vedä paistokintaat käteen ja käännä munakas ympäri lautasen avulla. Liu'uta munakas takaisin paistinpannulle niin, että kypsentämätön puoli on nyt alaspäin ja anna kypsyä n. 5 min tai kunnes toinenkin pinta saa hyvän värin.

5. Syön saman tien kuumana kovaan nälkään, tai anna hetken viiletä (nämä maistuvat myös jääkaappikylminä!), ja leikkaa sitten sopiviksi suupaloiksi joko aperitiivien kanssa tai alkupaloina ruokapöydässä nautittaviksi.


Buon weekend!


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Hävikkiviikko - Acquacotta

Hävikkiviikon toinen kattaus näyttää - ja se on mahdollista! - vieläkin hurjemmalle kuin punkkuperunat. Mutta voi hyvänen aika miten maukasta tuli tuhdille selleripohjalle rakennetusta keitosta!

Nämä sanat ovat suorastaan le-gen-daarisia, sillä lapsena kehittämältäni tutkalta ei jäänyt huomaamatta pieninkään häivähdys minkäänlaisesta selleristä, joka yritti uida soppiini. Nykyään olen tuosta kammostani jo vapautunut, mutta silti hyvin usein keräilen vihanneslaatikon pohjalle liiskaantuneita sellerinvarsia ja lehtiä hyvän aikaa parasta ennen -päiväyksen jälkeen.

Niin kävi nytkin. Eivät olleet varret enää kovin terhakoita, mutta soppaan ne olivat kuitenkin aivan täydellisiä.

Ja kenenpä muunkaan puoleen kääntyä kun soppahammasta kolottaa, jos ei toscanalaisten emäntien - tai tässä tapauksessa karjapaimenten.

Acquacotta eli kypsennetty vesi -niminen keitto kun on perimätiedon mukaan kotoisin Maremman alueelta Toscanan rantaviivan tuntumasta. Tämä Liguriasta aina Lazioon asti ulottuva, alun perin hyvin soinen ja vetinen kaistale maata on vanhastaan aluetta, jolla Italian omat cowboyt (i butteri) paimensivat isosarvisia maremmana -nautoja.

Siellä soisilla seuduilla pistettiin sitten illalla tuli nuotioon, ja keiteltiin tällainen keitto siitä mitä sato kulloinkin tarjosi.

Ja vähän samaan tapaan minäkin onnistuin keräilemään keittiön jemmoista juuri oikeanlaisen hävikkisadon. 


Acquacotta (2 hengelle)

2 keskikokoista sipulia
3 porkkanaa
sellerin "sydän" tai 2 isoa sellerinvartta lehtineen
1 peperoncino
400 g kuorittuja tomaatteja tai tomaattimurskaa
1l kasvislientä
2 kananmunaa
kourallinen tuoretta basilikaa
(1 tl suolaa)
reilusti raastettua pecorinoa
4 palaa hieman kuivahtanutta vaaleaa leipää


1. Leikkaa sipulit ohuiksi siivuiksi, kaada kattilaan oliiviöljyä niin että pohja peittyy ja laita sipulit kattilaan pehmenemään oliiviöljyssä ihan hiljalleen.

2. Kuori ja pilko sellerit ja porkkanat; sellerit ohuehkoiksi siivuiksi ja porkkanat pieniksi paloiksi.
Kun sipulit ovat pehmenneet (mutta eivät käristyneet!), lisää sipulien joukkoon selleri ja porkkana, ja anna porista hissukseen kunnes porkkanat ovat lähes kypsiä.


3. Lisää kattilaan tomaatti, suola, basilika ja murskattu pieni peperoncino. Lämmitä toisella levyllä kasvislientä, ja lisää sitä kattilaan pitkin kypsennystä, jotta koostumus pysyy keittomaisena. Anna keiton pulputella tunnin ajan.

4. Leikkaa vaaleasta leivästä kaksi pientä siivua per syöjä, ja paahda leivät rapeiksi leivänpaahtimessa. Aseta paahdetut leipäviipaleet keittolautasen pohjalle ja raasta niiden päälle kunnon keot pecorino -juustoa.


5. Riko kananmunat pieneen kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki haarukalla. Sekoita sitten kananmunat puuhaarukalla vatkaten keiton joukkoon (jos tämä tuntuu liian extremeltä, voin ilokseni luvata, että soppa maistuu mainiosti myös ilman kananmunaa!). Sammuta sitten levy ja anna keiton hetken asettua.

6. Kauho soppa-annokset keittolautaselle paahdettujen leipien päälle ja käy rohkeasti lusikoimaan!

Buon appetito!


YouTube -esittelyn mukaan tämä Maremman alueelle omistettu kansanlaulu on peräisin 1800-luvun alkupuolelta.

"Tutti mi dicon Maremma, Maremma...
Ma a me mi pare una Maremma amara
L'uccello che ci va perde la penna
Io c'ho perduto una persona cara.
Sia maledetta Maremma Maremma,
sia maledetta Maremma e chi l'ama.
Sempre mi trema 'l cor quando ci vai
Perché ho paura che non torni mai."

"Kaikki puhuvat kaihoten Maremmasta..
Mutta minulle Maremma on täyttä tuskaa.
Siellä linnut menettävät sulkansa,
minä menetin Maremmalle rakkaani.
Kirottu Maremma.
Kirottu Maremma ja kaikki jotka sitä rakastavat.
Sydän kurkussa aina kun sinne palaat,
peloissani, että jäät sille tielle."

Tuolloin tuohon malariahyttysten ja ryövärien luvattuun maahan ei kovin mielellään rakkaitaan päästetty.

Hassua. Itse vietän alueella nyttemmin kesälomien kauneimmat hetket.

Ajat ovat muuttuneet. Onneksi toisinaan myös parempaan.


maanantai 4. marraskuuta 2013

Hävikkiviikko - Punaviinissä paistetut perunat

Tällä viikolla vietetään ensimmäistä kertaa Kuluttajaliiton järjestämää Hävikkiviikkoa, joka on kerrassaan loistava syy ottaa viimein härkää sarvista, ja tyhjentää erinäisiä keittiöön kertyneitä elintarvikepussukoita ja purnukoita "köyhän keittiön" kuningattarien eli Italian mammojen tyyliin.

Sillä vaikka ajankohta on ollutkin ruoanhamstrauksen näkökulmasta varsin asiallinen - ennen viikonloppuahan jääkaapissa mollotti vain valo - täytyy totuuden nimissä sanoa, että valon lisäksi jääkaappia hallinnoivat jatkuvasti myös muutamat perisyntini.

Nimittäin ne sekalaiset purkkienpohjat yhtä jos toista säilykettä, joita en ole koskaan oikein taipunut ruoaksi laskemaan. Paitsi silloin, kun muistan Pasta Puttanescan.

Se kyllä onkin sitten niin namia, että sitä varten täytyy pian taas korvata kaapista kadonneet purnukat uusilla..


Purkinpohjien lisäksi jääkaapissa on sekalainen joukko juustonkannikoita, jotka tuppaavat unohtua uusien juustohankintojen varjoon.

Ja tietysti niitä yksittäisiä pusseihinsa unohtuneita porkkanoita, sellereitä ja omenoita.

Parasta ennen päiväyksien rajaseuduilla kiikkuvista kananmunista puhumattakaan.

Jne.

Jne.

Aijai. Mitähän äiti tästä kaikesta sanoo..


Tuo päivästä toiseen jääkaapista vastaan tuijottava sekalainen seurakunta ei näin maanantaina kuitenkaan inspiroinut vielä riittävästi, ja päätinkin lähteä Hävikkiviikon aluksi seikkailemaan hieman yllättävämmän yhdistelmän pariin.

Näitä molempia suosikkejani nimittäin jäi juuri sopivasti viikonlopulta tähteeksi..

I love Mondays!

Sarjassamme "Brutti ma buoni" - "Rumia, mutta ah, niin hyviä"!

Punaviinissä paistetut perunat


1/2 kg keitettyjä perunoita
2 pientä sipulia
50 g voita
oksa rosmariinia tai kourallinen salviaa
1 dl punaviiniä
mustapippuria
suolaa (myllystä)



1. Jos keität perunat lisuketta varten, lisää keitinveteen kourallinen karkeaa suolaa ja anna perunoiden jäähtyä täysin ennen kuin jatkat paistohommiin.

2. Laita isoiksi paloiksi pilkotut sipulit ruskistumaan voissa. Sipulien pehmennettyä lisää pannulle paloitellut perunat (kuorineen, jos vain mahdollista!), pilkottu rosmariini (tai salvia) ja ruskista perunoita kunnes ne ovat herkullisen kullanruskeita.

3. Kun perunat ovat mukavasti ruskistuneet, kaada pannulle punaviini, ja anna sen haihtua ja pyörittele samalla perunoihin viinipinta kauttaaltaan.


4. Mausta mustapippurilla ja ihanilla isoilla suolasattumilla.

Buon appetito ja herkullista hävikkiviikkoa!


lauantai 2. marraskuuta 2013

Kun jääkaapissa on vain valo..

Kun takana on viikko, joka on vienyt kaikkialle muualle kuin ruokakauppaan, pyhäpäivän aattoiltana tyhjyyttään huutava jääkaappi voi olla hieman liikaa ihmisen kestää.

Mutta onneksi silloin kun kotihommat ovat saaneet väistyä tärkeämpien (?) asioiden tieltä, on lohdullista tietää, että pussiinsa kovettunut leipä voi olla suorastaan juhlallisen aterian avaintekijä.

Vaikkapa tähän tyyliin.


Spaghetti al pangrattato - Korppujauhoilla höystetyt spaghetit (2 hengelle)

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
muutama kuivunut viipale vaaleaa leipää
4 sardellifilettä
1 peperoncino (tai 1/2 punainen chilipaprika ilman siemeniä)
lehtipersiljaa

200 g spaghettia
kourallinen karkeaa suolaa keitinveteen

1. Laita pastavesi kiehumaan. Kaada paistinpannulle runsaasti oliiviöljyä, ja anna ohuiksi siivuiksi leikattujen valkosipulien ja peperoncinon hiljalleen poreilla öljyssä. Varo kuitenkin ettei valkosipuli kärtsää ja muutu kitkeräksi!

2. Lisää pannulle sardellifileet ja anna niiden sulaa öljyn joukkoon. Pyöräytä sitten muutama siivu leipää tasaiseksi tehosekoittimessa ja lisää korppujauho pannulle. Kun korppujauho on saanut kauniin kullanruskean värin ja pastakin on sopivasti kypsää, ota lasillinen keitinvettä jemmaan ja kaada pasta lävikön kautta paistinpannulle. Hyppyytä pastaa pannulla niin, että korppujauhoseos sekoittuu tasaisesti pastan joukkoon. Lisää joukkoon hieman keitinvettä, jotta pasta ei käy ihan kuivaksi.

3. Lopuksi lisää joukkoon lehtipersiljaa (mitä enemmän sen namimpaa!), ja kun pasta on lautasella, kaada päälle vielä hieman oliiviöljyä. 

Nauti aattoiltaa juhlistaaksesi kynttilänvalossa ja huuhtele alas viinillä.

Millä tahansa viinillä.

Ja kevyellä musiikilla.

Teksti löytyy täältä.