sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Eräs erityinen päivä

Roomassa meitä odottaa aina oma pieni soppemme mummon eli nonnan hoivissa.

Sänky on aina saavuttuamme pedattu valmiiksi ja kylpyhuoneessa odottavat pehmeiksi silitetyt pyyhkeet ja kylpytakit. Kotitohvelit taas löytyvät paikaltaan kylpyhuoneen kaapin alta.

Muutamaan vuoteen rakas Italian-nonna ei ole kuitenkaan enää itse voinut laittaa kotia järjestykseen tuloamme varten. Nonnasta ja nonnan kodista pitää nyttemmin huolta ulkomaalainen taloudenhoitaja. Niin kuin niin monessa muussakin italialaiskodissa.

Mutta yhä edelleen nonnan koti on aina hämmästyttävän siisti. Ja valmis ottamaan meidät vastaan kuin emme olisi koskaan pois lähteneetkään.

Emmekä me koskaan kovin kauas lähde, sillä nonna kulkee mukana ajatuksissa aina. Minne ikinä menemmekään.

Siitä syystä tänään oli erityinen päivä.

Nonnan syntymäpäivä, jonka meillä oli ilo pitkästä pitkästä aikaa jakaa.

Ja miten erityinen päivä se olikaan!


Tänä erityisenä syntymäpäivänä koitti nimittäin myös se kauan odotettu päivä, kun pitkään toisistaan erossa olleet isosisko ja pikkuveli saivat viimein halata toisiaan.

Vuosikymmenien tauon jälkeen.


Ja pikkuveikka toi siskolleen tuliaisiksi lapsuudesta tuttuja rinkeleitä maitoon kastettavaksi.

Niitä jotka maistuvat anikselta ja joita isosisko rakastaa.


Ja sisarukset söivät viereisillä paikoilla niin kuin silloin lapsuudessa.

Silloin kun Italia oli vielä fasistien hallinnassa eikä tulevasta pitkästä sodasta ollut aavistustakaan.


Ja pitivät toisiaan kädestä.

Ja itkivät yhdessä

Ja nauroivat yhdessä.

Ja kertoivat tarinoita.

Ja hakivat taas toisen kättä käteensä.

Ja olivat hetken niin kuin ennen.

Vilkas ja vitsaileva pikkuveli. Herkkä ja huolehtivainen isosisko.


Kyllä. Tänään oli erityisen kaunis päivä.



Teksti löytyy täältä.

4 kommenttia:

  1. Oi, kuinka kaunis suruisen iloinen tarina!

    VastaaPoista
  2. Sait aikaan kylmät väreet kirjoituksellasi. Kyllä tuo on ollut poikkeuksellisen kaunis päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, nämä tämmöiset päivät ovat kyllä aika liikuttavia..

      Poista