Kriisi - ja pilven pieni hopeareunus

Tänään Italiasta sitten kuului kurjia uutisia niistä pinnan alla kuplineista tunteista, jotka kertoivat karua tarinaansa siitä, miten asioiden laita saapasmaassa tosiasiassa on.

Ja varsin huonostihan ne asiat ovat. Töitä on lähes mahdoton löytää, yritykset kaatuvat, rivityöntekijöiden palkat ovat naurettava ja verotus sietämättömän kireä (jos on valmis täyttämään kansalaisvelvollisuutensa ja niitä ylipäätänsä maksamaan). Viimeistään nyt se kävi harvinaisen selväksi ihmisille myös maan rajojen ulkopuolella. Minut mukaanlukien. Siitäkin huolimatta, että kriisistä on saanut viime vuodet kuulla ihan kyllästymiseen asti.

Vaikka tämänpäiväinen ampumatapaus kuitattiinkin yhden epätoivoisen miehen epätoivoiseksi teoksi, näitä toivonsa menettäneitä on Italiassa päivä päivältä yhä enemmän. Ja Italiassa tyytymättömien joukko on aiemminkin löytänyt väkivaltaisille mielenilmauksilleen suotuisan kasvualustan.

Puhumattakaan siitä, että maata pyörittävät poliitikot ovat osaltaan pitäneet hyvää huolta siitä, että kasvualustaa on myös lannoitettu ihan olan takaa.

Ampumavälikohtaus tapahtui parlamenttitalo Palazzo Chigillä, Rooman vilkkaimman ostoskadun Via del Corson läheisyydessä. Luulenpa, että perus kaupunkikierrosten reitillä, vaikkapa juuri kauppakeskus Galleria Alberto Sordista ulos astuessa kuullut laukaukset olisivat saattaneet rajustikin ravistella perusturvallisuuden tunnetta.

Jopa siinä määrin, että Facebook -päivitykset olisivat voineet jäädä pelästyksissä tekemättä.

Ja se on jo aika paljon se.


Mutta se hopeareunus.

Tänään Italiaan nimitettiin uusi hallitus. Historiallisen monet uusista ministereistä (7/22) olivat naisia. Ja olipa yksi näistä naisista myös maahanmuuttaja.

Toivottavasti tästä tulee vielä hyvä uutinen. Niin meille kuin niille epätoivon suohon vajonneillekin.