sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Keväällä kerran

Joitakin vuosia sitten sukuloimme juurikin tänä samaisena viikonloppuna Gardajärvellä Pohjois-Italiassa. Tukikohtamme sijaitsi saaren eteläisessä päässä, Desenzani di Gardan tuntumassa.

Gardalla oli silloin kevät jo pitkällä..

Tänä pitkästä aikaa harmaana koittaneena sunnuntaina, kun kevään tulo tuntuu edelleen vain kaukaiselta unelmalta, kuvat tuolta viikonlopulta tulivat tarpeeseen.

Ei enää montakaan viikkoa, kun maailma taas täyttyy väreistä.










Kyllä se sieltä vielä tulee tännekin.

Tuleehan?


Hiljalleen kiiruhtavaa kevättä odotellessa voi vaikka käydä briljeeraamassa karaokessa seuraavan laulun italiankielisellä versiolla. Teksti löytyy täältä.


2 kommenttia:

  1. Aivan loistavia kuvia! Hyviä kaikki, mutta paras ehdottomasti tuo hämähäkin seitti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, grazie mille! On kyllä ihmeellistä, miten niinkin kammotava otus kuin hämähäkki saa aikaan jotain niin kaunista!

      Poista