maanantai 11. helmikuuta 2013

Päivän uutispommi Vatikaanista

Kuulin juuri niinkin hämmentävän uutisen, että nykyinen paavi Benedetto XVI aikoo uupumukseen vedoten lyödä historiallisesti hanskat tiskiin niinkin pian kuin 28.2.

Pietarinkirkolla odotetaan uuden paavin valintaa keväällä 2005.

Hmm.. Vatikaani muuttui juurikin erittäin kiinnostavaksi - ja mystiseksi. Mitähän siellä oikein tapahtuu??

Papaboys.

Kun nykyinen paavi Benedetto XVI valittiin, asustin aivan Pietarinkirkon nurkilla, joten paavin vaalit tulivat hetkeksi osaksi arkipäivää valtavine ihmismassoineen. Kun paavi tuolloin keväällä 2005 lopulta valittiin, kuulin siitä englanninkielenoppilaani ilosta hihkuvalta äidiltä kesken opetuksen. Ja aika monesta muustakin asunnosta aukiolevan ikkunan välityksellä.

Tuo kevät paavin kuolemineen, hautajaisineen ja vaaleineen toi mukanaan ihan uuden käsityksen siitä, miten tärkeä kirkon ja paavin rooli monelle italialaiselle yllättäen oli. Kevään 2005 suurten tunnekuohujen jälkeen italialaiset palautuivat kuitenkin varsin pian taas tavallisiksi riviuskovaisiksi. Siksi jäänkin jännityksellä seuraamaan mitä paavin tähänpäiväsestä todellisesta kohu-uutisesta oikein seuraa.

Maailman mediat uutisnälkäisinä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti