torstai 28. helmikuuta 2013

Bye bye Papa

A motu proprio.
(kuva&teksti: Corriere della Sera)

Reilu tunti sitten, eli Italian aikaa klo 20, paavi Benedetto XIV nosti reput selkäänsä ja suuntasi helikopterikyydillä viimeiselle omalle pyhiinvaellukselleen, ja jätti katolisen kirkon ilman päämiestään.

Paavin tämänpäiväisestä vetäytymisestä alkoi historiallisesti poikkeava ajanjakso, jota tässä parhaillamme nyt siis elelemme, joka tulee näkemään kaksi paavia, uuden ja nyt väistyvän, elelevän rinta rinnan Vatikaanin tienoilla pääsiäisestä lähtien.

Paavin päätös vetäytyä on ollut toisille suuren pettymyksen paikka, mutta itsestäni oli pelkästään hienoa, että tänään vanhan ja väsyneen miehen annettiin vetäytyä takavasemmalle lämpimissä ja hyväksyvissä tunnelmissa.

Tämä historiallinen vetäytyminen tuntui erityisen hienolta siksi, että ensimmäinen todellinen kosketukseni katoliseen kirkkoon tarkoitti lähinnä vain huolta edeltävän paavin Giovanni Paolo II:n loppuaikojen epäinhimillisen tuskallisenoloisesta taipaleesta.

Siksi tänään hienointa historiaa tehtiinkin ehkä ojentamalla kättä kohti inhimillisyyttä.

Ei muuta kuin buon viaggio, papa!

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Pasta kuin joulupuuro

Istuskelimme muutama viikko sitten iltaa italialais-suomalaisessa porukassa ja tottahan ruoan lomassa piti ruoasta puhua.

Puhe kääntyi myös niihin omiin lempi-, jollei jopa lohturuokiin, jotka maistuivat erityisen hyvälle lapsina ja joihin edelleen tulee ajoittainen selittämätön himo.

Yksi tällainen yllättävä maku yhdisti pohjolan tyttäret etelän poikiin aivan odottamattomalla tavalla. Vai mitä muuta voi ajatella pastasta, joka maistuu ihan jouluisalta riisipuurolta kaikessa sen ihanuudessaan?


Pasta di Nonna Antonietta (2 hengelle)

100g ricottaa
1 tl kanelia
1 tl suolaa
1/2 dl keitinvettä (+ 1/2 dl keitinvettä lopuksi tarpeen tullen)
(parmesaania & ripaus mustapippuria)

200g lyhyttä pastaa (mielellään isokokoista, esim. paccheri)
karkeaa suolaa keitinveteen


1. Laita pastavesi kiehumaan.

2. Sekoita esim. salaattikulhossa ricotta, suola ja kaneli. Lisää pastan keitinvettä ja vatkaa seos tasaiseksi.

3. Kun pasta on kypsää, valuta keitinvesi pois lävikössä ja sekoita pasta ricottaan. Lisää tarpeen tullen hieman keitinvettä.

(4. Mikäli haluat, voit lisätä pastaan vielä hieman parmesaania ja mustapippuria - mutta se alkaa olla jo ihan eri tarina..)

Kanelin voi reseptissä korvata myös muskottipähkinällä. Muskottipähkinää riittää kuitenkin pienempi määrä kuin kanelia. Ja kuten pastat yleensä, myös tämä on paras syödä heti valmistuttuaan.


Tällaisen hyväätekevän iltapuuron jälkeen ei voi kun tyytyväisenä lauleskella ninna-nannan ja toivottaa buona notte!


Tuutulaulun teksti löytyy täältä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Pikaruokaa kanasta all'italiana

Olen aina ollut kehno kanafileiden syöjä. Vaikka kuinka yrittäisin ryhdistäytyä, kanafileet eivät vain lennä koskaan ostoskoriini asti. Johtunee tietysti paljolti siitä, että paistinpannulta harvoin päätyy lautaselle jotain sellaista, jota syödessäni en joudu taistelemaan tukehtumiskuolemaa vastaan litran kolpakko vettä aseena.

Perheestämme kauppareissuilla käy kuitenkin toisinaan myös joku toinen, jonka kyytiin usein tarttuu juurikin kanan rintafilettä. Eipä siinä sitten muu auta, kuin koetella erinäisiä poppakonsteja, joilla kana pysyy mehevänä.

Tässä yksi toimivimmista resepteistä, sillä näitä suupaloja (bocconcini) en ihme kyllä minäkään onnistu kuivattamaan. Ja valmistukseen menee maksimissaan vartti. Lyhyt aika moiselle herkulle!




Bocconcini di pollo (2-3 hengelle)

500g kanan rintafilettä
1 tl suolaa
1 rkl vehnäjauhoa
ripaus mustapippuria
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl marsalaa tai valkoviiniä


1. Laita valkosipulit kuullottumaan oliiviöljyyn.

2. Leikkaa kanafileet isohkoiksi suupaloiksi, ja suolaa ne.

3. Ripottele päälle vehnäjauho ja mausta mustapippurilla. Pyörittele suupalat kauttaaltaan jauhoisiksi.


4. Lisää kanat pannulle kun valkosipulit ovat muuttuneet kullanruskeiksi. Kypsennä kanat niin, että suupalat saavat joka kyljelleen kultaisen värin.

5. Kun kanat ovat kauttaaltaan kypsät (n. 7 min.), kaada pannulle Marsala (tai valkoviini), pyörittele kanat viinissä ja anna viinin sakeutua muutaman minuutin ajan.


Ja sitten vain syömään. Facile e veloce!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Vaalivalvojaiset

Niin Italiassa kuin täällä Suomessakin on iltapäivästä lähtien mielenkiinnolla, ja hieman hämmentyneinäkin, seurattu Italian parlamenttivaalien tulosten kehitystä. Hämmennystä herättää ainakin omassa tuttavapiirissäni erityisesti erään B:n menestys näissäkin vaaleissa.

"Ongelma ei ole Berlusconi
vaan kaikki ne idiootit jotka häntä jälleen äänestivät."

Hieman positiivisempi hämmentäjä on koomikko Beppe Grillon vetämän puolueen 5 stelle (5 tähteä) nousu ei mistään yhdeksi suurimmista tekijöistä Italian politiikassa. Mutta kuten ilmeisen moni Italiassakin on todennut, ei tämä vaalien musta hevonen nyt voi ainakaan hirveän paljon huonompi vaihtoehto olla kuin aiemmat Italiaa hallinneet poliitikot.

Äänitilanne tänään klo 22. Vasemmiston äänet ovat punaisella pohjalla,
Berlusconin&liittolaisen Lega Nordin äänet vaaleammalla sinisellä,
Monti -raukka (en ymmärrä?!) tummemmalla sinisellä
ja raikas tuulahdus Beppe Grillo keltaisella pohjalla. (Kuva: La Repubblica)

Vaalien suuri yllättäjä Grillo on Suomessa toistaiseksi tuntematon suuruus. Ammattiesiintyjänä Grillo on vetänyt kampanjassaan erinomaisen hyviä puheita, joissa sisältökin on ollut harvinaisen pysäyttävää ja rehellistä (ainakin siltä vaikuttaa, italialaisethan epäilevät aina kaikkea ja kaikkia..) poliitikon suusta. Hämmentävää Grillon puheita seuratessa onkin ollut se epätavallinen hiljaisuus, jonka syntyy, kun yleisö todella keskittyy kuuntelemaan.

Grillon muutaman vuoden takainen englanniksi tekstitetty haastattelu löytyi Youtubesta. Vaikka tuosta haastattelusta on jo aikaa, saa pätkästä kuitenkin hieman selkoa siitä mitä Grillo ajaa takaa.


Aika moni odottaa, että Grillon myötä jotakin muuttuu Italiassa radikaalisti paremmaksi. Ja kyllähän tuo  keltainen kulma parlamentin paikkajaossa ainakin piristää tilannetta kummasti, jos ei muuta!

Oscarien kunniaksi pestoa Sophia Lorenin tyyliin

Pari faktaa minusta. Rakastan pestoa. Ja rakastan elokuvia.

Pienenä tyttönä vietin tuntikausia divareissa kaivellen naistenlehdistä filmitähtien kuvia, jotka päätyivät täydentämään upeaa kokoelmaa filmitähtivihkooni. Ensirakkauteni oli Errol Flynn ja ensimmäinen oma kasettisoittimeni tallensi musiikkia Peter von Baghin elokuvahistorian merkkiteoksia läpikäyvistä radio-ohjelmista.

Ja viime yönä juhlistettu elokuvamaailman tärkein tapahtuma  Oscar gaala inspiroi laittamaan day-after -lounaksi pestoa italialaisen elokuvan legendan Sophia Lorenin reseptillä.




Pestoa Lorenin tyyliin (4 hengelle)

100 g persiljaa (kaupasta löytyy juurikin sopivan kokoisia persiljapaketteja!)
1/2 dl pinjansiemeniä
10 mustaa (kalamata)oliivia
1 valkosipulinkynsi
1 pienen pieni sipuli
2 teelusikallista kapriksia (jos ovat etikkaliemessä, huuhtaise pikkaisen etikan makua pois)
3 sardellifilettä
n. 1 dl oliiviöljyä

200g linguineja, vermicellejä tai spaghettia (pitkää pastaa)
kourallinen karkeaa suolaa keitinveteen



1. Laita pastavesi kiehumaan.

2. Vaikka pesto tulisikin aina tehdä morttelilla (siitä nimikin - hakattu), tässä käy mainiosti kyllä tehsekoitinkin. Sekoita siis kaikki peston ainekset (persiljasta myös varret) tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. Oliiviöljyn määrää voi säädellä oman maun mukaan.

3. Kun pasta on valmis, kaada keitinvesi pois ja sekoita erillisessä astiassa pasta ja reilunkokoinen ruokalusikallinen pestoa per ruokailija.

E buon pranzo!



Lounaan kaveriksi suosittelen nauttimaan pienen palan italialaista elokuvahistoriaa, eli kokoelman kohtauksia ah, niin ihanista Mastroianni-Loren -parin elokuvista. Sono troppo belli!


PS. Laulu 'O Cielo Ce Manna 'Sti Ccose on parin elokuvasta Avioliitto italialaisittain (Matrimonio all'italiana). Esittäjä Fred Bongusto.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pasta Nasona

Aurinkoisen päivän pakollisen ulkoilun päälle oli nopeasti saatava lautasellinen jotain todella äijää pastaa.

Koska jääkaapista löytyi sopivasti muutama vanha juustonkannikka ja mozzarellanpallero, sai pala pancettaa (juuri ja juuri) jäädä tällä kertaa rauhaan, sillä apuun sai tulla vanha kunnon Pasta Nasona.

Pasta Nasona (Isonenäinen pasta) on erinomainen jääkaappiin pyörimään jääneiden juustonjämien hautuumaa. Vaikka omassa kodissamme Nasona on nyttemmin suhteellisen säännöllinen vieras, en ole pastaan ainakaan Nasonan nimellä pahemmin missään törmäillyt. Paitsi juurikin silloin, kun sitä ensi kertaa maistoin paettuamme hikistä kesäiltaa Roomasta Frascatiin, Rooman läheiseen vuoristoon. Frascatin mukavan raikkaalla piazzalla idea määrättömän juustoisesta pastasta vain jostain syystä oli alkanut tuntua järkevältä ihmisestä, joka hetkeä aiemmin oli meinannut tukehtua kuumuuteen ja kuolla nestehukkaan.

Tutkimattomat ovat syntymänälkäisen juustonrakastajan tiet.

Mutta oletettavasti meidän oli vain joskus jossain kohdattava. Minun ja Nasonan.


Pasta Nasona (2 hengelle)

2 valkosipulinkynttä
n. 150 g juustoa (1/2 mozzarella ja paria muuta - suht mietoa - juustoa)
300g tomaattimurskaa
oliiviöljyä
suolaa&mustapippuria
ripaus sokeria
basilikaa

200g rigatoni, paccheri tai muuta mukavasti kastiketta sitovaa lyhyttä pastaa
kourallinen karkeaa suolaa

* Huom! Kastike kannattaa tehdä sen verran isoon pannuun, että sekaan mahtuu myös pasta. Itse suosin teflonpannua, koska juustokastikkeen pesu pannun pohjalta ei ole lempihommia - niin hyvältä kuin se juusto maistuukin..


1. Pilko juustot pieniksi paloiksi.

2. Kuullota valkosipulin kynnet runsaassa oliiviöljyssä ja laita pastavesi kiehumaan. Kun kynnet ovat saaneet väriä molemmille puolille, poista kynnet ja kaada tomaattimurska pannulle. Lisää suola (n. 1 tl), ripaus sokeria, hieman mustapippuria sekä jokunen käsinrevitty basilikanlehti. Jätä kastike pulputtamaan keskilämmöllä pastan kypsymisajan verran, mutta pidä silmällä, ettei kastike kuivu ihan kokoon.

3. Kun pasta on kypsä, kaada se lävikköön ja huolehdi, ettei keitinvettä ole jäänyt pastojen kätköihin. Sekoita pasta sitten pannulla kastikkeeseen.


4. Kun pasta ja kastike ovat sekaisin, lisää juusto ja sekoita. Mausta lopuksi tuoreilla basilikanlehdillä.

Ed eccola! Pasta Nasona!


lauantai 23. helmikuuta 2013

Herätys Roomassa

No ei nyt liioitella. Ei tänään missään Roomassa heräilty, mutta jos niin iloisesti olisi käynyt, olisi päivän ohjelma ollut selvä.

Toivottavasti tästä on kuitenkin vinkiksi jollekin onnekkaalle, joka ehkä piankin aloittaa päivänsä ikuisessa kaupungissa!

No, Roomassahan paistaa tietysti aina aurinko, niin tietysti tänäänkin. Aamu kannattaakin aloittaa Panellan terassilta, jossa ihanassa keväisessä valossa ja lämmössä kylpien voi nauttia leipomon uunituoreen corneton. Lauantaipäivän kunniaksi leivonnaisen voisi huuhtoa alas miilunpolttajan cappuccinolla (Il cappuccino del carbonaio), jossa on erinomaisen espresson lisäksi vaatimattomasti muun muassa zabaionea ja kermavaahtoa.. Tai vain pelkällä espressolla - joka on maustettu jollain talon lukuisista kreemeistä. Tai cappuccinolla. Kahvia löytyy joka lähtöön, ja - taidan uskaltaa tämän ääneen lausua - Panellassa on yksi Rooman parhaista kahveista. Panella on myös suhteellisen hintva kahvilaksi, mutta jäänee silti toiseksi suomalaisille hinnoille. Ja jos haluaa vain nopeasti tankata kahvit, tiskillä juotuna hinta vielä alenee.

Panella, josta saa myös lounasta, runsaan aperitivon sekä herkkukaupasta tuliaisia, löytyy Via Merulanalta. Via Merulana on kävelymatkan päässä Terminin rautatieasemalta, jonka läheisyydessä varsin moni roomanmatkaaja yöpyy. Via Merulanalle pääsee kätevästi myös metrolla. Lähin pysäkki on punaisen A-linjan Vittorio Emanuele sekä samaisen A-linjan Manzonin pysäkki, jolta voi kävellä kivan reitin kahvilalle pitkin Via Merulanaa. 

Panellassa, kuten tavallisesti muissakin kahviloissa (bar), ostokset maksetaan ensin kassalle ja vasta sitten (kuittia vilauttamalla) tilataan tiskiltä. Kamala stressi - ainakin itselleni alkuaikoina, mutta ihmeen kautta aina onnistuin saamaan sen mitä halusinkin. Eli ei mahdotonta, vaatii vain pientä kivaa heittäytymistä!


Tästä koneesta tulee hyvät kahvit!

Kun ruumis on Panellassa ravittu, on sielun vuoro. Seuraava etappi on pysähdys Santa Maria Maggioren basilikassa. Täytyyhän tässäkin kirkossa edes nopeasti käydä kääntymässä, sillä kirkko on sopivasti matkan varrella ja lukeutuuhan se nyt Rooman suurimpien kirkkojen joukkoon.

Tarinan mukaan Santa Maria Maggiore on rakennettu Neitsyt Marian kunniaksi paikalle, johon satoi ihmeeksi määritelty elokuinen lumipeite vuonna 358 jkr. (tapahtumaa juhlitaan joka vuosi 5.8.).

Basilica di Santa Maria Maggiore, Piazza di Santa Maria Maggiore. Avoinna päivittäin klo 7.00-18.45.




Kun kroppa on kunnossa, matka vie harhailemaan päämäärättä ihanaan Montin kaupunginosaan. Montissa on samaa tunnelmaa, kuin Trasteveressa, mutta Montista löytyy paljon enemmän kiinnostavia pikku liikkeitä ja Trasteveresta hieman kadonnutta aitoutta. Ainakin vielä toistaiseksi.

Lounasaikaan nälkä lähtee erinomaisen hyvin vaikkapa roomalaistrattoria Osteria della Suburrassa tai Taverna Romanassa (Via Della Madonna Dei Monti 79). Ja myöhemmin iltapäivällä maistuukin sitten jo mukavasti viini ja juustot esimerkiksi Ai tre scalini -bottiglieriassa tai Al Vino al Vino -enotecassa (Via dei Serpenti 19).

Ai tre scalinissa tarjotaan palanpainikkeeksi juustojen lisäksi kuivattuja kikherneitä,
joilla on jo antiikin ajoilta lähtien pyritty pitämään humalatila hallinnassa.

Montiin kannattaa käydä eksymässä vaikka olisi vain lyhyelläkin Rooman visiitillä. Samallahan siinä bongaa näppärästi must-kohde Colosseuminkin.

Montin kaupunginosaan pääsee ihan perille asti B-linjan sinisellä metrolla, kun hyppää kyydistä Cavour -pysäkillä. Monti on myös lyhyen kävelymatkan päässä esim. Colosseumilta (Colosseum kohoaa yhden Montin pääväylistä, eli Via dei Serpentin toisessa päässä). 

Montin alueen rajaavat enemmän tai vähemmän Via Viminale-Via Urbana-Via Leonina-Via Madonna dei Monti-Via Tor de Conti-Salita del Grillo-Via Panisperna -kadut.

Pikkuliikkeet ovat usein kiinni maanantaiaamuisin sekä lounasaikaan n. klo 13.30-15.30.

Via Madonna dei Montilla.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Korvaamattoman arvokas euron ateria

Roomassa meillä oli erään ystävän kanssa tapana kutsua toisiamme kylään euron aterioille. Euron ateria tarkoitti rahatilanteesta riippuen 50 sentin sijoitusta molemmilta osapuolilta, tai jos oikein heittäydyimme höveleiksi, euroa molemmilta.

Näiden aterioiden raaka-aineet käytiin tavallisesti hakemassa täsmätyönä discount-ruokakauppa Todiksesta. Kotoa löytyvät tykötarpeet, eli oliiviöljy, valkosipuli ja suola, jäivät laskun ulkopuolelle, joten saatoimme keskittyä sijoittamaan rahan itse annokseen. Eikä se vanhoina hyvinä aikoina ollut mitenkään mahdoton rasti. Niillä kokonaisen kahden euron luksusaterioilla särpimiksi saatiin jopa valkoista pizzaa ja viiniä. Oi Todis, Todis, Todis..

Historiallisimmaksi euron ateriaksi muodostui ajan myötä munakoisopasta, joka oli koostumukseltaan ja maultaan lähes lihaisa. Ja niiin herkullinen! Ja niin täyttävä! Ja niin halpa!

Euron ateria ja munakoisopasta tuli taas mieleeni, kun sain ihanan yllätyskutsun lounaalle toisen Italianystäväni luokse keskellä viikkoa. Jo ajatus lounaasta mahtavassa seurassa keskellä viikkoa oli niin herkullinen, että itku meinasi tulla. Ja ystävän kaapista löytyi vielä munakoisoakin. Täydellistä! Ei kun Roomasta roudatut pastat kainaloon ja menoksi.

Ja yhtäkkiä arki oli juhlaa. Eikä siihen vieläkään tarvittu kovin montaa euroa.

Tällä kertaa jouduimme vähän hienostelemaankin, kun tarjolla oli myös tuoretta basilikaa ja parmesaania. Perinteisen valkosipulin sijaan tämä kastike maustettiin sipulilla.



Pasta con le melanzane (2 hengelle)

1/2 munakoiso (saa kyllä laittaa ihan kokonaisenkin!)
1 pieni sipuli
400g tomaattia (mikä tahansa tomaatti, passata, muska, kuoritut jne. käy)
oliiviöljyä
1/2 dl vettä
suolaa&mustapippuria
ripaus sokeria
basilikaa

200g lyhyttä pastaa
kourallinen karkeaa suolaa

Parmesan -juustoa


1. Leikkaa sipuli pieniksi ja laita se pehmenemän öljy-vesiseokseen niin pitkään kunnes sipulit ovat suussasulavan pehmeitä.

2. Leikkaa munakoiso pieniksi kuutioiksi (munakoisoa ei tarvitse itkettää) ja lisää pannulle sipulien kanssa. Anna hautua kannen alla ainakin varttitunnin verran tai kunnes munakoisot ovat kunnolla pehmenneet. Mausta kypsenyksen loppuvaiheessa suolalla ja pippurilla. Tässä välissä voi laittaa pastavedenkin kiehumaan.


3. Lisää pannulle tomaatit, ripaus sokeria ja anna kastikkeen pulputa keskilämmöllä pastan kiehumisajan verran.

4. Kun pasta on valmis, sekoita kastike ja pasta paistinpannulla ja lisää sekaan muutama käsin revitty basilikan lehti.

5. Kun annokset on lautasella, raasta päälle vielä hieman parmesaania. E buon appetito!


Ja ikään kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi ilon aihetta, sain jälkiruoaksi maistella perheensisäisellä kuriirikyydillä sardinialaiselta paimenelta tuotuja pecorinojuustoja. Toinen oli maailman kaunein, piiiitkään kypsytetty pecorino ja toinen edusti juustorakkauteni kärkeä, eli pehmeää pecorinoa. Mikä ilon ja onnen päivä!


Gustoso weekend!

torstai 21. helmikuuta 2013

Napolilaista lasagnea askartelemassa

Tammikuun muututtua helmikuuksi aloin kuulla perheen italialaisen suusta erinäisiä kaipaavia viittauksia liittyen napolilaiseen lasagneen pikku lihapullilla. Le polpettine olivat yhtäkkiä kaikkialla ja kaikki muistutti tavalla tai toisella noista pikku lihapullista.

No, ajankohdan huomioonottaen tuo yhtäkkinen kaipaus oli ihan perusteltua. Onhan nyt jo päätökseensä tulleen karnevaaliajan ruokaa varsinkin Napolissa lasagne, josta ei mitään puutu, varsinkaan pieniä lihapullia. Täytyyhän ihmisen tankata ennen kuin pääsiäistä edeltävälle paastolle käy.

Helläsydämisenä en siis voinut lopulta kuin kääriä hihat ja ruveta pyörittelemään niitä pikku lihapullia kun toisen sisältä kumpusi tuollainen ikiaikainen tarve. Koska tässä taloudessa ei kuitenkaan lasagnea seuraa paastoaika, päätin jättää perinteisestä napolilaislasagnesta käyttämättä salamit, keitetyt kananmunat, ragùkastikkeen, itsetehdyt lasagnelevyt ja mitä niitä nyt onkaan (eri versioita on jälleen lukuisa määrä). Jääköön niiden ymppäys sitten vaikkapa ensi laskiaiseen, jolloin on se varsinainen THE päivä syödä itsensä lasagnella koomaan.

Karnevaalinaamioita Venetsiasta.


Lasagne Napoletane (6 hengelle)

Varoituksen sana. Nämä lasagnet kannattaa jättää viikonloppuun. Valmistukseen sain ongelmitta kulumaan reilu kolme tuntia vaikka oikaisinkin lasagnelevyjen kanssa muutamaankin otteeseen (=en esikypsentänyt niitä saati sitten rakennellut levyjä ihan omin käsin).


Pikku lihapullat (Le polpettine)
500g sika-nautajauhelihaa
2 kananmunaa
1 dl korppujauhoa (tai pari siivua kuivahtanutta leipää)
1 dl parmesaaniraastetta
1 tl suolaa
mustapippuria
250 ml (auringonkukka)öljyä friteeraukseen

Tomaattikastike (Sugo)
1 iso sipuli
n. 1/2 dl oliviöljyä
1,2 kg tomaattimurskaa
n. 1 rkl suolaa
1 tl sokeria

Täyte
350g ricottaa
suolaa&mustapippuria
muutama kauhallinen tomaattikastiketta

375g mozzarellaa

Lasagnelevyt
500g Durum -jauhoista tehtyä lasagnea (Pasta di semola di grano duro)

Lisäksi n. 1dl parmesanraastetta lasagnen päälle (ja lisää saa laittaa hieman jokaiseen kerrokseen, ken haluaa).

Pullat poikineen.


1. Kastike
* Pilko sipuli atomeiksi (parasta olisi saada sipuli tehosekottimessa melkein vaahdoksi) ja laita se hiljaa hautumaan oliiviöljyyn. Kun sipuli on muuttunut pehmeäksi ja kullankeltaiseksi, lisää suola, sokeri ja tomaatit. Huuhdo kallisarvoiset tomaattikastikkeet pienellä vesimäärällä purkinpohjilta mukaan kattilaan. Jätä kastike hautumaan (muttei liikaa haihtumaan!) hiljaisella lämmöllä sillä aikaa kun valmistelet lihapullia.

2. Lihapullat
* sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi, lisää jauheliha viimeisenä
* pyörittele taikinasta minikokoisia lihapullia (säde n. 2 cm)
* friteeraa pikkupullat uppoöljyssä esim. wok-pannulla kunnes saavat väriä kauttaaltaan (tähän ei mene montaa minuuttia). Omalla 1-9 -asteikkoisella hellalla 6 oli sopiva lämpötila.
* nosta pallerot reikäkauhalla talouspaperilla vuorattuun astiaan jäähtymään ja valuttamaan ylimääräiset öljyt



3. Täyte
* pilko mozzarellat pieniksi paloiksi (ei haittaa jos jäävät märiksi, sillä lasagnelevyjä ei esikypsennetä)
* sekoita erillisessä astiassa ricottaan suola & pippuri ja kastiketta niin, että ricottamassa pehmenee ja saa hennon vaaleanpunaisen värin.


Lasagnen kokoaminen

1. Peitä vuoan pohja tomaattikastikkeella.

2. Lado tomaattikastikkeen päälle lasagnelevyt mahdollisimman tiiviisti. Jos joudut paikkailemaan levyjä jostain kohtaa, huolehdithan, että kahden lasagnelevyn välissä on aina hieman kastiketta.

3. Lisää lasagnelevyjen päälle tasaisesti noin puolet ricotasta, mozzarellasta ja lihapullista. Sekä noin kolmasosa jäljelläolevasta tomaattikastikkeesta (ja parmesaania maun mukaan).


4. Lisää toinen kerros lasagnelevyjä ja lisää päälle loput ricotat, mozzarellat ja lihapullat, sekä lähes puolet jäljellä olevasta kastikkeesta (ja parmesaaniraastetta, jos haluat).

5. Lisää kolmas kerros lasagnelevyjä ja peitä ne jäljelläolevalla tomaattikastikkeella seunoja myöten. Ripottele päälle kunnon kerros parmesaania.

Kypsennys uunissa 180 asteessa n. 45 minuuttia. Jos lasagne alkaa pahasti mustua päältä, peitä vuoka foliolla.

Anna valmiin lasagnen vetäytyä n. 10 minuuttia ennen ateriallekäymistä.



Kuten Napolissa sanotaan:
'A panza è pellecchia: cchù 'nce miette e cchiù se stennecchia.

La pancia è di pelle: più vi introduci e più si distende eli
maha on nahkaa, mitä enemmän sinne laittaa tavaraa, sitä enemmän sinne mahtuu!

Buon appetito!


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kitkeränsuloinen pastarakkaus

Suuni ja sydämeni aukenivat hitaasti sietämään kitkeriä makuja, jota hämmentävän usein Italiassa tottumattomalle reppanalle tarjoiltiin. Mutta yllätyksekseni kuukausien, jollei jopa vuosien, treenin jälkeen aloin ajoittain himoita tuota Suomessa välteltyä makua. Nyttemmin Italianvisiiteillä odottaa aina kilokaupalla anopin valmistamaa kirpsakkaa cicoriaa (sikuria, jonka lähin sukulainen Suomessa taitanee olla voikukanlehti), ja mikäpä sen ihanampi tervetuliaistoivotus!

Vaikka cicorian saanti Suomen korkeuksilla on rajoitettua, löytyy kaupoista onneksi myös toista kitkerää Italianherkkua, eli radicchiota (punasikuri). Ja katsellessani toissapäivänä tv-kokkikuningatar Benedetta Parodin ohjelmaa, sain idean, miten käyttää jälleen yksi jääkaapista löytyvä radicchio sekä Tiramisusta jäänyt mascarpone. Ja ah, mitä (kevyesti) kitkeränsuloista herkkua tästä tulikaan!!



Pasta al radicchio ubriaco (2 hengelle)

250g radicchiota eli punasikuria (eli punasalaattia)
1 pienehkö sipuli
oliiviöljyä
3 sardellifilettä (eli alici tai acciughe - ja näitäkin siis löytyy jo Suomesta!)
1/2 dl punaviiniä
100g mascarponea tai 1 dl kermaa
Parmesan -juustoa
n. 1 dl pastan keitinvettä

kourallinen karkeaa suolaa pastaveteen
200g lyhyttä pastaa, esim. penne, paccheri, rigatoni

HUOM! Käytä niin isoa paistinpannua, että siinä mahtuu sekoittamaan pastan kastikkeeseen!


1. Pilko sipuli pieneksi ja laita pehmenemään hitaasti öljyssä. Kun sipuli on pehmennyt, lisää sardellifileet ja anna niiden sulaa öljyyn. (Tässä vaiheessa kannattaa laittaa pastavesikin kiehumaan.)

2. Huuhtele ja pilko radicchio pieniksi paloiksi. Lisää paistinpannulle kun sardellit ovat sulaneet ja nosta lämpötilaa.

3. Kun radicchiot ovat pehmenneet, lisää viini ja anna sen haihtua.


4. Lisää mascarpone (tai kerma) ja anna hautua hiljaa kunnes pasta valmistuu. Lisää tarvittaessa hieman pastan keitinvettä.

5. Pastan kiehuttua pakkaukseen merkityn kypsymisajan verran, siirrä pastat reikäkauhalla suoraan paistinpannulle (jos käytät lävikköä, muista ottaa keitinvettä talteen noin lasillisen verran!) ja nosta lämpöä. Lisää keitinvettä sen verran, että pasta sekoittuu helposti kermaiseen kastikkeeseen.

6. Kun annokset on lautasilla, raasta päälle parmensaania. E ubriacati della bontà!!



PS. Alex Baroni oli yksi suloäänisimmistä italialaislaulajista, joten olkoon tässä mukavasti tasapainoa radicchion mahdolliselle kitkeryydelle..



tiistai 19. helmikuuta 2013

Zucchine alla Parmigiana

Ilokseni huomasin, että ruoka-aiheisissa blogeissa järjestetään kuukausittain vaihtuvilla teemoilla ruokahaasteita. Helmikuun haasteessa, jonka järjesti edellinen voittaja Andalusian auringossa -blogi, annettiin tehtäväksi valmistaa jotakin hyvää kesäkurpitsasta. Kuulostaa kivalle!

Heti alas istuttuani kuitenkin iski pieni tenkkapoo. Italiassahan kesäkurpitsat ovat tavallisesti noin kolmanneksen omista jättiläisistämme, ja ainoat (ainakin näin talviaikaan) löytämäni oikeankokoiset zucchinit ovat olleet kultaakin kalliimpia. Ja ihan niitä oikeita ihanuuksia, joihin parhaassa tapauksessa kasvaa vielä kukatkin, en ole tainnut näillä leveyksillä koskaan edes nähdä. Tai jos olen nähnyt, en ole uskaltanut katsoa (ainakaan hintalappua).

No, isoilla kesäkurpitsapanoksilla mennään, ja päätikin ottaa selvää miten kesäkurpitsa taipuu yhdeksi lempiruoistani ja onko koolla oikeastaan edes väliä?


Zucchine alla Parmigiana (3-4 hengelle)

500g tomaattimurskaa, kuorittuja tomaatteja tms.
2 valkosipulin kynttä
(basilikaa)
1 kg kesäkurpitsaa (n. 3 kpl)
3 mozzarellaa (kunkin pakkauksen paino 125g) - tästä määrästä riittää vähän kokinkin suuhun..
Parmesan -juustoa
suolaa&mustapippuria
ripaus sokeria
oliiviöljyä

Parmigianahan tehdään perinteisimmin munakoisosta, mutta erilaisia variaatioita löytyy tästäkin reseptistä varmasti niin monia kuin kokkejakin. Parmigianaa voi tehdä punaisella kastikkeella tai valkoisena besciamella -versiona. Tavallisesti Parmigianaan käytetyt kasvikset uppopaistetaan öljyssä, mutta itse yleensä kevennän tässä kohtaa niin työmäärän kuin käytetyn öljynkin osalta paahtamalla kasviksia hetken uunissa.

Parmigianan paikka aterialla on edelleen pieni mysteeri. Tavallisesti annos löytyy ruokalistoilta pääruokien (secondi) alta, mutta voisi olla yhtä hyvin varsinaisen aterian aloittava annos (primo, tavallisesti risotto tai pasta - en ole tälle löytänyt tyydyttävää suomenkielistä nimeä) tai pienenä annoksena alkupala (antipasto). Tai jotain jostain näiden väliltä.

Aglio in camicia - valkosipuli paita päällä.

1. Valmista tomaattikastike, eli laita valkosipulit kokonaisina öljyyn kuullottumaan. Kun valkosipulit ovat kullanvärisiä, poista kynnet ja kaada tomaatit pannulle (ja valmistaudu henkisesti siihen, että hella on hetken päästä kuin verilöylyn jäljiltä..). Lisää suola (n. 1 tl), hyppysellinen sokeria, hieman mustapippuria sekä basilikaa (pärjää ilmankin, jos ei tähän hätään löydy). Anna kiehahtaa nopeasti ja sammuta levy. Kastiketta ei tule keittää kokoon.

2. Pese kesäkurpitsat ja leikkaa ne poikittaissuunnassa renkaiksi. Laita kurpitsat 250c uuniin (tästä määrästä tulee kaksi varsin tiiviisti täytettyä pellillistä) 15-20 min. esikypsymään ja hieman kuivumaan.


3. Halkaise mozzarellat kahtia, viipaloi ohuiksi siivuiksi ja laita lävikköön valumaan ylimääräiset nesteet pois. Tavallisesti tämä ei pelkästään tahdo riittää, ja olisi hyvä saada puristettua juustoista mahdollisimman paljon nestettä ihan käsin ennen vuokaan laittoa.

4. Kun kesäkurpitsat alkavat valmistua uunista, aloita Parmigianan kokoaminen (sopivankokoinen vuoka voisi olla n. 15cmx25cm, omani 24cmx34cm on vähän turhan iso).

Levitä uunivuoan pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta. Lado sen päälle kerros kesäkurpitsaa ja suolaa kevyesti. Lado kurpitsoiden päälle kerros mozzarellaa, tomaattikastiketta sekä raastettua parmesania. Toista niin pitkään samassa järjestyksessä kunnes tavaraa riittää. Viimeiseen kerrokseen tomaattikastikkeen päälle raastetaan vielä kunnolla parmesaania.

Vuoka ihan Italian väreissä.

5. Laita vuoka uuniin 200 asteeseen n. 35 minuutiksi. Anna vetäytyä kevyesti foliolla peitettynä vartin verran ennen ruokailua.

Summa summarum. Hyvää tuli, leveäharteiset suomen kesäkurpitsat pärjäsivät ainakin tässä haasteessa moitteettomasti hennommille eteläisille lajitovereilleen. Mica male!


maanantai 18. helmikuuta 2013

Un po' d'azzurro

Liian monta päivää on kulunut ilman pienintäkään auringonpilkahdusta tai väriläiskää taivaalla.

Ja kiitettävän pitkään olen tätä harmautta urheasti sietänytkin, mutta tänään katkesi tämän kamelin selkä. Jostain pitää saada kiireen vilkkaan verkkokalvolle valoa ja värejä.

Ei siis tähän hätään auta kun kaivaa kuva-albumit esiin.

Ja antaa unelmien lentää hetkeksi aurinkoisille Eolien saarille Sisilian kupeeseen.


Liparin syleilyssä.

Kun Lipari loppui ja Salina alkoi.

Casa dolce casa. Per qualcuno.

Ruskan aikaan.

Panarea, Eolien helmi.

Siellä missä sitruuna kasvaa.

Horisontissa siintää Stromboli.


Silloin joskus Eolien saarille matkaamaan inspiroi Nanni Morettin elokuva Caro diario, johon taianomaista musiikkia on kirjoittanut Nicola Piovani.


Valoisaa maanantaita!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

63. San Remon saldo

Viimein on saatu San Remot tältä vuodelta pakettiin!

Aiempiin spektaakkelimaisiin vuosiin verrattuna tämänkertaisen shown ote oli huomattavasti rennompi ja kotikutoisempi. Lavalta puuttuivat lähes kokonaan isot maailmantähdet sekä ennen kaikkea Italian televiosiolle niin kovin tunnusomaiset näyttävät naiset, vallette, joita San Remossa on tavallisesti ollut kaksi, tumma ja vaalea.

Hienoa, sanon minä. Olen suorastaan ylpeä näin rohkeasta vedosta.

Viime vuonna San Remossa puhutti mm. showgirl Belenin haaroväli. Sweet.. (kuva LaPresse)
Mitä tulee musiikkiin.. No, nämä laulut alkavat taas (valtavan) toiston myötä elää omaa elämäänsä ja uudet suosikit löytynevät tässä seuraavien viikkojen aikana. Tässä kuitenkin muutama poiminta kilpailun sadosta.

Ensimmäisenä itseoikeutetusti voittaja Marco Mengoni, joka veti kyllä ihan kelpo kappaleen tyylikkäästi ja tunteella. Hyväksyn valinnan siis ihan mukisematta. Marco on jälleen yksi erinomainen talentshowsta (X Factor) ponnistanut laulaja, ja seuraavaksi Marco suuntaakin sitten valloittamaan Eurooppaa Malmön Euroviisuista käsin.


Myös vuoden 2012 X Factor voittaja Chiara Galiazzo hyppäsi San Remon lavalle. Chiara on loistava (live)laulaja ja kappalekin mukavan orecchiabile.


Raphael Gualazzi palautti muutama vuosi sitten Italian takaisin Euroviisuihin ja saman tien huipulle (2. sija vuonna 2011). Nyt ei mennyt San Remossa ihan yhtä putkeen, mutta tämä kovin ujonoloinen pianovelho on kyllä pienen huomion ansainnut tälläkin kertaa.


Se olisi sitten siinä tältä erää.

Opin tämän 63. San Remon myötä myös sen, että virallisesti festarin nimi kirjoitetaan yhteen. Ensi vuonna raportoinkin sitten Sanremon festareilta ihan ekaa kertaa! Più si vive e più s'impara!

lauantai 16. helmikuuta 2013

Buongiorno al latte ed al caffè!

Ikiharmaa sää ulkona jatkuu, mutta onneksi lauantaiseen aamupalapöytään paistaa aurinko!

Viimeisiä cornettoja taas viedään, joten leipomisharjoitukset saavat viikonloppuna jatkoa. Josko sitten uskaltautuisin kirjaamaan ylös reseptinkin!




Buon giorno anche a te!



perjantai 15. helmikuuta 2013

Olisinpa pinnisi

Festivaaliviikko San Remossa jatkuu.

Oma suosikkinikappaleeni putosi pelistä lähes saman tien kun oli kilvan aloittanut, ja nyt joudun etsimään uutta kandidaattia, jotta lauantai-illan finaalikatsomossa minullakin olisi joku jonka puolesta jännittää. Miten ne italialaiset ei nyt sen vertaa ymmärtäneet??

Vaikka en tavallisesti kamalasti laulujen sanoja kuuntele, niin tämä pudonnut suosikki osui kyllä jämptisti maaliin tekstinkin puolesta (hmmm, mistäköhän johtunee..). Vai voiko olla ihastumatta tekstiin, jossa naisen kiireitä valitteleva mies lausuu mm. seuraavaa:


Forse c’è una soluzione buona in più:
Potrei farti da fermaglio
Per capelli
Se per sbaglio
Ti venisse voglia di tenerli
Su…

Ehkä jäljellä on vielä yksi hyvä ratkaisu
Voisin olla hiuspinnisi
Jos erehdyksissäsi
Haluaisit pitää hiuksiasi ylhäällä


Love it!



Tekstin pääsee lukemaan vaikkapa täältä.


Mutta nyt siis tapahtui kamala vääryys. Tänä vuonna festivaaleilla kukin artisti nimittäin esitti kaksi kappaletta, joista vain toinen pääsee jatkoon. Ja italialaiset menivät valitsemaan Max Gazzelta tämän!?


Che cosa?? Italialaiset ovat kyllä erikoista humppakansaa..

Saan miehen kyyneliin -Tiramisu

San Valentinon kunniaksi oli aika kaivaa esiin maailman parhaaksi toteamani Tiramisun ohje ja ilahduttaa omaa armasta hyvin ansaitulla lastillisella tuota herkkujen herkkua.

Vaikka tiedän Tiramisua tarjoillessani leikkiväni toisen hengellä, ei mikään voita sitä hetkeä kun saan tyytyväisenä tarkkailla miten vuoallinen Tiramisua katoaa transsissa kaukaisuuteen tuijottavan ja onnesta kehräävän miehen suuhun. Lusikka lusikalta, hitaasti nautiskellen ja lähes pureskelematta, tarjoiluastiasta suoraan nälkäiseen suuhun.

Näistä hetkistä on rakastavaisten juhla parhaimmillaan tehty.


Vahvan empiirisen näytön perusteella pehmeimmän ja herkullisimman tittelin voittanut Tiramisu resepti on kirjailtu Vicenzovo -merkkisten Savoiardi -keksien pakkausmuoviin. Tuo hämmästyttävässä viisaudessa talteen leikattu kallisarvoinen resepti on kulkenut mukana pitkän matkan, ja nyt on koittanut aika kirjata se virallisesti ylös. Ja se reseptihän menee näin.


Tiramisù di Matilde Vicenzi (1-10 hengelle)

n. 300g Savoiardi -keksejä
400g mascarponea
4 kpl isoja TUOREITA kananmunia
100g (1 dl) sokeria
5dl kahvia (4 dl espressoa, 1 dl vettä)
tummaa kaakaota
tummaa suklaata (tämä puuttui alkuperäisestä reseptistä, mutta on ihan must! Yksi levy riittää hyvin.)
pikkuripaus suolaa

Huom! Tällä reseptillä valmistuu 24cmx34cm kokoiseen vuokaan kaksikerroksinen Tiramisu. Pienemmässä vuoassa vaahtokerroksista saa paksumpia, joten jos olet erityisen suuri mascarponevaahdon ystävä (niin kuin minä!), tee Tiramisu pienempään astiaan ja lataa Tiramisun päällimmäiseen kerrokseen ihana paksu mascarponevaahtohuntu.

Tiramisun valmistukseen kannattaa kahvinkeittoineen varata noin tunti. Ennen tarjoilua Tiramisun on hyvä makustua viileässä vähintään tunnin ajan.


1. Keitä espressot (mieluiten mutteripannulla, jos semmoinen löytyy). Kaada valmiit kahvit esim. keittolautaselle, sekoita joukkoon vesi ja anna jäähtyä.

2. Erottele keltuaiset valkuaisista kahteen eri leivontakulhoon. Huolehdi, ettei valkuaisten sekaan putoa keltuaista (jokainen muna kannattaa varuiksi rikkoa erilliseen astiaan).

3. Lisää valkuaisiin pikkuripaus suolaa ja vaahdota, kunnes valkuaiset muuttuvat kiinteäksi vaahdoksi.


4. Vaahdota keltuaiset ja sokeri.

5. Lisää keltuaisvaahtoon mascarpone ja vatkaa tasaiseksi ja ilmavaksi.

6. Sekoita valkuaisvaahto varovaisesti mascarponen joukkoon.  Käytä mahdollisimman kevyitä otteita, jotta vaahto pysyy ilmavana.

7. Tiramisun kokoaminen aloitetaan levittämällä ohut kerros vaahtoa tarjoiluastian pohjalle. Raasta tai - vielä parempaa - rouhi ihania sattumia tummaa suklaata tasaisesti koko vaahtokerroksen päälle.

8. Kasta Savoiardi -keksi nopeasti molemmin puolin kahvissa ja aseta sitten sokeripuoli ylöspäin vuokaan. Jatka näin kunnes ensimmäinen keksikerros on valmis.


9. Lisää keksien päälle sitten toinen tasainen kerros mascarponevaahtoa, tummaa suklaata sekä kahvissa dipattuja Savoiardeja.

10. Levitä keksikerroksen päälle loput mascarponevaahdot ja ripottele Tiramisun pintaan vielä tasaisesti tummaa kaakaota.


12. Laita Tiramisu makustumaan viileään vähintään tunnin ajaksi. Mikäli haluat, Tiramisun voi myös mainiosti pakastaa tässä kohdin.


Mamma che bontà!!